Uskon, että parhaiten lähitulevaisuuden trendeistä kertoo se, mistä yritysjohtajat ovat innostuneita. Hehän tekevät päätöksiä siitä, mitä asioita kehitetään seuraavaksi. Tein suuntaa-antavan trendimittarin oman kalenterini perusteella poimimalla pääteemat tapaamisistani kolmelta viikolta huhti-toukokuun 2009 taitteessa.
Olen listannut sen teeman, josta tapaamani ihminen oli eniten innostunut – en siis sitä, mitä hän ennen tapaamista ajatteli. Tässä otos todellisia haasteita digitalisuuden ja asiakasymmärryksen hyödyntämiselle liiketoiminnan kehityksessä loppukeväällä 2009:
1. Liiketoimintajohtaja: Kuinka tehdä uudesta kauppakeskuksesta tunnettu tietyllä alueella pienellä budjetilla.
2. Toimitusjohtaja: Pitäisikö ohittaa jakelukanava suoraan verkkokaupalla maanviljelijöille? (mietinnän jälkeen:) Kuinka aktivoida paria tuhatta myyjää myyntikanavissa myymään yrityksen tuotetta ja kuinka saada heidät ymmärtämään tuotteen keskeiset ominaisuudet.
3. Toimitusjohtaja: Itsepalveluaste kuntoon, jotta kustannustehokas kasvu on mahdollista ja jotta voidaan tehdä tuotteita, joihin liittyy tiiviimpi vuorovaikutus asiakkaiden kanssa.
4. Johtaja julkishallinnossa: Kuinka osallistaa sidosryhmiä syvemmin kehitysohjelman suunnitteluun ja toteutukseen.
5. Viestintä- ja markkinointijohtaja: mikä verkkostrategian tavoite voisi olla (alun perin sitä kutsuttiin verkkoviestintästrategiaksi).
6. Liiketoimintajohtaja: Kuinka luoda monistettava, mutta kuhunkin markkinaan sovitettavissa oleva konsepti, jolla oman tuotteen jakelijalle luodaan enemmän liidejä.
7. Myyntijohtaja: Kuinka vapauttaa asiakaspalvelun aikaa ja kuinka tehdä verkon avulla valikoituja markkinointihyökkäyksiä.
8. Tuotekehitysjohtaja: Kuinka varmistaa, että suunniteltava palvelutuote on asiakaslähtöinen ja että asiakkaat pystyvät realisoimaan sen avulla saavutettavissa olevat hyödyt.
9. Liiketoimintajohtaja: kuinka saada lisää asiakkaita kauppakeskukseen.
10. Myyntijohtaja: Kuinka saada myyjät oppimaan, miten asiakkaan ongelma voidaan ratkaista asiakkaan maailmasta päin ja kuinka hyödyntää siinä oman yrityksen laajaa tuotetarjontaa ilman massiivista sisäistä suunnittelua.
11. Tuotekehitysjohtaja: Kuinka varmistaa, että melko pitkässä tuotekehitysprosessissa oleva tuote on edelleen relevantti asiakkaille, vaikka taantuma muuttikin markkinoita.
12. Toimitusjohtaja: Miten digitaalisuus muuttaa kirjakustannustoimialaa, miten siihen tulee varaututua ja mitä mahdollisuuksia siihen liittyy.
Olemme siis kiinni hyvin ajankohtaisissa busineksen kysymyksissä tassä-ja-nyt. Pari teemaa nousee erityisesti esille: 1) miten vauhdittaa myyntiä nopeasti ja 2) miten olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, jolla varmistetaan, että yritys on yhdessä asiakkaiden kanssa menossa oikeaan suuntaan.